fbpx

Mesolankahoito – kasvojenkohotus langoilla

Käyttökohteet

Mesolankoja käytetään ihon kiinteyttämiseen ja kohottamiseen, kuten esimerkiksi kulmien tai yläluomien kohottamiseen tain nenän aluen ryppyjen täyttämiseen. Lankoja kuluu hoidettavasta alueesta riippuen noin 10-30 kappaletta.

Hinnasto

Tehokkain ilman veistä tehtävä kasvojenkohotus

Mesolangat asetetaan paikoilleen injektiomenetelmällä ja ne kiinteyttävät ja kohottavat ihoa. Hoidossa iho ei paksuunnu, vaan säilyttää heleytensä ja elastisuutensa. Mesolagat saavat kehon lisäämään kollageenin tuotantoa ja kasvatavat fibroblastien määrää. Verenkiertoa hoidettavalla aluella paranee ja sitä kautta kudoksen hapen ja ravinteiden saanti kasvaa. Tämä pitää ihon hyvinvoivana.

Menetelmällä voidaan tehdä koko kaulan alueen tai kasvojen alueen kohotus. Tiivistää jonkin muun alueen ihoa, esimerkiksi käsivarsista tai vatsasta. Mesolangat sopivat myös rintojen tai takapuolen kiinteyttämiseen ja kohottamiseen.

Liittyykö hoitoon jotakin huomioitavaa?

Useimpien mesolankahoidot sujuvat ongelmitta. Noin yhdelle viidestäkymmenestä voi hoidon jälkeen tulla mustelmia hoidetuille alueille.

Ennen hoitoa onkin syytä välttää aspiriinia, omega 3 -valmisteita ja muista mustelmien muodostumista edesauttavia valmisteita.

Esteettiset hoitomme

Estetic TK tarjoaa medikaalisia kasvo- ja vartalohoitoja. Tutustu erilaisiin hoitoihimme ja varaa aika.

Brazilian Butt Lift
Brazilian Butt Lift täyteainehoitona, ilman kirurgiaa. 

Dermica Pen -mikroneulaterapia
Hoitomuoto, jossa ihon rakenne ja kiinteys alkavat parantua välittömästi.

Hiuspohjanhoito
Hiuksia paksuuntava sekä tuuheuttava hiuspohjan tehohoito.

Huultentäyttö
Muotoile, korosta tai täytä huuliasi! Kauniit huulet huomataan.

Ihon täyttöliftaus
Ryppyjen ja juonteiden täyttämiseen, ihon kohottamiseen.

Kaksoisleuan tasoittaminen
Ihoon injektoitavan geelin avulla on mahdollista tasoittaa rasvakertymiä. Sopii myös vatsan alueen sekä reisien hoitoon

Mesolankahoidot
Mesolankahoitojen avulla voit kohottaa tai siloittaa kasvojasi ilman kauneuskirurgiaa. 

Mesoterapia hiustenlähtöön
Hiustenlähtöä ehkäisevä sekä päänahkaa hoitava mesoterapiahoito.

PRP -plasmahoito
PRP (Platelet Rich Plasma) on luonnontuote omasta elimistöstäsi.

Russian Lips
Tekniikka, jolla saat luonnollisesti näyttävät huulet ilman ankkaefektiä.

Täyteainehoidot
Tutustu eri täyteainehoitoihimme. Meiltä saatavilla seuraavat täyteaineet: Juvederm, Restylane, Revolax, Perfecta ja Radiesse.

Cryolipo
Cryolipolla voidaan muokata vartalon ongelma-alueita sekä vähentää selluliittia ja rasvaa tehokkaasti.

Diodi-laser
Poistata ihokarvoja pysyvästi diodi-laserilla. 

Exilis Elite
Exilis Elite on tehokkain ei-kirurginen menetelmä ihon kiinteyttämiseen ja juonteiden poistamiseen.

Fractora-hoito
Kiinteyttää ihoa, poistaa ryppyjä sekä tasoittaa arpia ja pigmenttimuutoksia hyödyntäen neulaamista ja radiotaajuusenergiaa.

Kemiallinen kuorinta
Kemiallinen kuorinta sopii ihosi raikastukseen sekä sillä voi saada apua esimerkiksi aknearpiin.

Oxygeneo
Oxygeneo-kasvohoidoista löytyy sopiva jokaiselle ihotyypille.

IPL-laserhoito
Pysyvään karvanpoistoon!

Ulthera-hoito
Korkeataajuinen ultraäänihoito ihon kiinteytykseen, tehokas hoito ilman kirurgiaa.

Copyright © Estetic TK 2020. Designed with love by ARRdesigns.